Tallinna 13.06.2011
Ex tempore.
Roomalaiset osasivat pukea lyhyiksi sanoiksi asiat, joiden sisällössä on enemmän kuin pintakuorrutus antaa ymmärtää.
Aamu oli harmaa ja todettuani, ettei Suomenlinnan aurinkovaelluksesta tule mitään, päätin hetken mietiskelytuokion jälkeen suunnata varustautumaan kotiin.
Mietiskelytuokio Kauppatorilla perinteisten Presidentti-kahvin ja munkkipossun kera tuotti todellakin uuden suunnitelman, jonka ydin oli Tallinna.
Eli matkaanpa Tallinnaan, pitkin poikin ja sitkin sutkin...
Shortsien vaihduttua täysfarkkuihin ja varustauduttuani jopa tuulen- ja vedenpitävällä takillani olin valmis veljeskansan tervehtimiseen.
Mutta miksi helkatassa kaikki Varkautelaiset ja Kemijärveläiset ovat tänään liikkeellä ???
Länsisatama oli tukossa ja sitäpaitsi S-eturisteily jo lähtenyt, Makasiinilaiturilla oli yli paloturvallisuusmääräysten eestiläisiä rakennustyöläisiä ja kihniöläisiä marttoja, eikä Katajanokalla edes näkynyt Xprss:iä Nassauhun rekisteröidyn kevyen luksusristellijän takaa.
Päätin tankata molemmat aivosoluni MakuDonarussa euron juustohampurilaisilla.
Kolme juustoa ja 100g ketsuppia. Aivot savua syösten pärähtivät käymään.
Menen kuitenkin Skatalle katsomaan, josko ja kenties Viking Xprss olisi hollilla eikä täynnä vehkalahtelaisia tanhuajia.
Varsin mielenkiinnottoman odotussession jälkeen laivassa hakeuduin epämääräisen määrätietoisesti myymälän läheisyyteen, jotta sen avautuessa saisin Fantaa.
Kestosumuiset lasit heijastivat Helsingin lähisaaria sen kymmenen minuuttia, joka kuluu, jotta päästään avomerelle. Helsingin puskurivyöhyke on todella ohut.
Jotta että avomeri. No ainakin sen huomaa. Helleviikon jälkeinen matalapainevyöhyke muistutti heti olemassaolostaan aaltojen muodossa. Kivaa pientä keikutusta. Saattaa iltaa myöten kehittyä jonkinasteiseksi myrskyksi, jos saattaa toivoa.
Kaikenkirjava matkaseura on teoreettisen tavallisesti mielenkiintoista seurattavaa, mutta loppujen lopuksi todella tylsää ajanvietettä.
Hellepäivien 16-45-vuotiaat kaunottaret olivat kadonneet ja tilalla oli 600 marttaa ja heidän hiilikopiojälkikasvunsa.Missä ovat ne kauniit ihmiset, joita risteily-yhtiöiden mainoksissa hymyilee ja tanssii ja nauraa ? Kyynärpäätaktiikalla etenevät mummot, jotka kilpailevat Monnet-konjakkipullokasseista, eivät ole rauhanomaista katsottavaa. Onneksi meri keinuu ja aiheuttaa heikommissa huolestumista.
Itse aion turvautua lonkeroon.
Myymälä aukeaa juuri, kun olen vaipumassa unen viettelevään syleilyyn.
Siirryn massan mukana juurikaan omaa tahtoani noudattamatta kauppashopmyymälään, jonka tarjonta on alkoholipainotteinen.
Löydän onneksi salmiakkikaloja (lounas) sekä karpalolonkeroa (salaatti). Ruokajuomaksi valitsen jo mainitsemani lonkeron. Varaparistona toimii pullo Drambuieta.
Juuri hylkäämäni näköalapaikka on kuin onkin vapaana ja valloitan sen jälleen.
Ajatukseni harhailevat. Pitäisikö käydä maissa ? Pitäisikö käydä ?
Säätilan kosteutuminen viittaa Tallinnankiertueen supistumiseen, jolloin todennäköisempää on, että istun laivassa, kunnes se kiinnittyy takaisin Skatalle.
Kesäkauden tunnistaa siitä, että laivalla on paljon lapsia. Lapsenmieliset taitavat olla mökeillään tahi töissä. Paikkakunnan nähtävyyksiä on niukasti, mutta ne ovat laadukkaita.
Fanta on hyvää ja sitä on 33cl. Taidan hörpätä Drambuieta, jotta varmistan merenkäyntikelpoisuuteni.
Merenkäynti ei kuitenkaan tahi luojan kiitos ylly sen enempää, eli voin huokaista helpotuksesta.
Ei kiljuvia lapsia, ei oksentelevia tätejä tai uhoavia karjuja.
Normaalia korviariipivää karaokea, mummoille huijattua VSOP-maistatusta ja lapsia, jotka saavat kahdella kannella juoksentelusta aikaan seikkailun.
Istun seiskakannen yhdessä aulassa ihanan puhtaalla (yep !) kokolattiamatolla ja tuijotan oikeaa kättäni, joka tavoilleni tyypillisesti on saanut puutumiskohtauksen juuri nyt.
Todella haastavaa kirjoittaa täysin turtana. Useimmiten viime vuosina vieraillessani Tallinnassa olen ollut enemmän tai vähemmän tärinässä ja nyt olin jo varma, ettei näin ollut tällä kertaa.
Aikas läheltä liippasi. Jotain edellisyön Santas Little Helperistä näemmä jäi verenkiertoon.
Tällä hetkellä tämä risteily tuntuu ihan pirun typerältä idealta. No, meneehän se siinä, missä työvuorokin, koska loppujen lopuksi tämä kestää sen saman kuin normi 9-tuntinen.
Kuuden tunnin kuluttua olen jo vahvasti kotimatkalla !
Istumapaikkani on aikas huono. Karaokevinkuma kuuluu juuri eikä ihan huonostikaan tähän.
Täytynee hankkiutua hiljaisemmille vesille.
Tsädäm !
Pienet asiat mekitsevät niin paljon. Löysin hiljaisemman kolkan ja siis pystyin latautumaan.
Itse asiassa reppuni, jossa oli kaksi tölkkiä lonkeroa ja rasiallinen suolakaloja, osoittautui hilpeän mukavaksi tyynyksi ja oin tirsat. Siinä seiskakannen aulakokolattiamatolla.
En tosin ollut ainoa.
Heräsin kakofoniseen “me tullaan satamaan”-hymniin, jota kukkahattutädit ja heidän sortamansa tohvelisankarit toistivat. Taisivat vedettävillä lentolaukuillaan jyrätä varpaani pari kertaa.
Kohottauduin istuvaan asentoon ja havaitsin sveitsiläisestä kronografistani, että satamaan oli vielä 15 minuuttia...
Onnekseni kaksi laivan järjestysmiestä asettuivat minimaalisen hahmoni suojaksi ja sain istua vielä 10 minuuttia.
Satamaan saavuttaessa olin jo jaloillani. URAA !
Olo ei ollut uraa. Olo oli lähempänä ureaa.
Ei saa jäädä tuleen makaamaan, totesin itselleni ja päätin olostani huolimatta tarjota itseäni tallinnalaisille pikkurikollisille.
Puolessavälissä hukkaputkea jälleen kaduin ratkaisuani, mutta viimeisen portaikon avautuessa olin jo voittaja.
Tallinnan p***nharmaa todellisuus aukeni vesipisaroiden ripsiessä kameraani, jonka optimistisesti olin jo esiinottanut. Kamera suojaan ja huohotusta kahdessa tahdissa. Kiitos, Jussi, että myit sen kolmannenkin Gulden Draakin...
Päätin kävellä reittejä, jotka osaan unissanikin eli viimeksi kaksi vuotta sitten äitini kanssa.
Tuolloin oloni oli niin ylentävä, etten menomatkalla ottanut ensimmäistäkään olutta. Äitini jaksaa ihmetellä sitä vieläkin.
Joku tornihan siinä on, kun satamasta lähdetään, sen mukaan suunnistin idyllisille vanhankaupungin kujille.
Ja joku viiliaivo/puuroajattelija oli buukannut 45 pyöräilijänsightseeingin heti siihen ensimmäiselle kujalle.
Luultavimmin kukaan turisteista ei ollut aiemmin käyttänyt polkupyörää, koska sev'verran heikkoa tuo liikkuminen ja pyöränhallinta oli. Pelastauduin porttigongiin, josta tajusin kuin tajusinkin ottaa kuvia. Hähähähää, joudutte Youtubeen :p
Jostain onnettomasta syystä Talinnan vanhakaupunki on syöpynyt muistikuvieni ikuisarkistoon sitä myöten vahvasti, ettei paniikki sijainnista iske koskaan. Kenties olen käynyt sen 30 liikakertaa.
Päätin suunnata oitismiten Drinkbaariin, koska Mikko oli jo aikoja sitten mainostanut sieltä saatavan Jever pilsiä.
Ei saanut.
Kätevärunkoinen Olga oli sitä mieltä, ettei eestinkielentaitoni riittänyt ja vaihtoi sujuvsti englantiin.
Join siis maistatuksen jälkeen Sillamäe Münchener Ölutta. Ihan ookoo, ei mitään hurjan ihmeellistä.
Paikan positiivisimmaksi muistoksi muodostui vapaa WiFi. Pääsin tarkistamaan, onko Katainen onnistunut tehtävässään. Ei ollut.
Päätin seurata vaistoani ja kuvata äiteelle kirkontorneja ihan fiilispohjalta. Kuvasin.
Totesin, etten ole varma suunnista eikä Hii-Hoo-Nokia ollut aiemminkaan löytänyt sijaintiani Tallinnan ah, niin valtaisassa Wanhassakaupungissa.
Mutta mä en ois mä, jos mulle ei sattuis näitä.
Aurinko.
Koko helkatan aamun sadevesipisaroita roiskinut taivas aukeni ja asettui kurkkimaan siten, että sain eteläsuunnan. Kartta oli jälleen biohudini edessä kirkkaana kuin SEAL-tiimin tähtäinristiko.
Naurahdin itselleni ja päätin suoda ylimääräisen oluen siitä hyvästä.
Suuntasin käsityöläismuurille (sic) josta päätin kurkata Virulle.. mutta kansanpaljous sai minut pyörtämään suunnitelmani.
Luikin pikkukujia pitkin kohti Merekeskusta, jonka Panhead-baarissa tipitin söpösilmäistä baariminnaa ihan kybällä. Tai ainakin 80 senttiä. Hei, olut 3,20 ja 4 egee tasan, prosentit kohillaan :p
Siinä paikallispilsiä siemaillessa kiinnitin huomioni ohivaluviin moottorimopopyöriin.
Niitä oli paljon ja ne pitivät paljon ääntä. Viereisen pöydän pojilla oli jonkun joukkueen kannatuspaidat, niissä luki Bandidos 1%. Kun pojat lähtivät, pitivät pyörät meteliä, joka oli verrattavissa Iisakin kirkon sortumiseen. Silti ihmiset taputtivat. Ehkä pojat olivat performanssitaiteilijoita ?
Suihkin läpi Merekeskuksen, joka on kuluneempi kuin edellisen työpaikkani sukat.
Päätin silti poiketa rakennuksen päädysä sijaitsevaan AlKoMaHooLiMarketiin, koska ovensuussa nojaileva PR-henkilö Breezer-pullo kädessään näytti ehkä niin sisäänkutsuvalta, kuin vain PR-henkilö voi.
Oi sitä onnen päivää !
Tarjouksista ei ollut tulla loppua, vaan jouduin shopping-frenzyyn.
Ostin kokonaisen pullon paikallista viiniä (Laua Viin, 40%) ja hieman kahvia (Kravond Kohvi, 18%). Mutta tilanteen huipulle vei tarjouskori, jossa eestiläiset tahtovat päästä eroon menneisyydestään ja myyvät venäläistä käsityötaidetta polkuhintaan.
Russkaya Vodka 3,99 !!! Per puoli litraa. Nyt on schnappsivotkuli pakkaseen hankittu :)
Näin hymyillen olin siis valmis siirtymään seuraavalle rastille eli bulkkterassille ennen terminaalia.
Warsteiner-baarin loistava baarimesu ylitti kärsivällisyyskynnykset palvellessaan vanhempaa suomalaispariskuntaa, joka tahtoi tilata pippuripihvejä tavallisilla perunoilla ja ruokajuomaksi vettä.
Vasemmalla kädellä hän myi minulle Saku tümen, joka, if I may say so, is a damnd fine beer :)
Niine hyvineni siirryin perunapariskunnan ohi terassille, jossa oli varsin paljon ihmisiä.
Ihmisiä ja muutama motoristi.
Motoristilla tarkoitan nahkaa, badgejä, tunnuksia, ei-ihan-kasvovoiteita-käyttäviä ja puhtaasti rikollisen näköisiä jässiköitä.
Yhdessä pöydässä oli kolme paikkaa tyhjänä ja toki tuppaannuin iloisesti siihen.
Vastoin parempaa tietoa jässikäthän ovat vallan hauskoja veikkoja ja jälleen jumituin kolmeksi vartiksi tarinoimaan.
Tosin tarinointi tapahtui enemmän 60 täyttävän motopapin kerrontana, mutta oli hiton hauskaa.
Motopapilla oli enemmän lätkiä liiveissään kuin minulla natsoja kaulassa.
Näistä tarinoista kenties toiste. Ydin oli se, että Liettuassa oli Supermoto tms, jonne oli kokoontunut vaivaiset 15000 asianharrastajaa. Ei kyykkypyöriä.
Tämä selittänee, miksi katselin H-D-merkkisiä kaupungilla varsin koko ajan.
Hauskoja veikkoja, täytyy toistaa.
Aurinko alkoi polttaa ohimoon ja kirosin pessimismiäni jättäessäni aurinkoreiskat kotiin.
Tätä kirjoittaessani sole skriinaa mun niskaa täböl. (uah-hah-hah tms.)
Viimeinen puristus eli laivaan.
Terminaaliin päästyäni tahatonta hilpeyttä herättää 4-5 nuoren aikuisen (hah) joukko, joka on selkeästi hakemassa juhannusviinoja.
Swandels- ja Crowmoor-pinkkojen lisäksi pojilla on projekti.
Jääkiekkokassi, joka on revetä sisällöstään. Pojat kiskovat kassia epämääräisesti ylämäkiseen laivaanastumisramppiin, joka siis, helpotetaan lukijaa, ylämäkeä.
Noin 30 metrin välein pojilta loppuu puhti, enkä sisäiseltä hekotukseltani kehtaa ohittaa seuruetta.
Ilmeisesti silmäni kertovat liikaa, koska koko seurue pysähtyy ja jää tuijottamaan minua.
Siirryn reservin upseerin askelin topparoikan ohi. Kuulen silti huohotuksen.
Onneksi ehdin ennen olutkärryjengiä.
Määrätietoisesti suunnistan keulan cafebariin, jossa asiantunteva baarimestari hylkää Visa-korttini.
“Olisiko teillä jotain muuta maksuvälinettä” on aina lause, jonka tahtoo kuulla kilometrien päässä kotoa. Onneksi minulla on ja jatkan Saku Tümen merkeissä päivittääkseni tämän matkakertomuksen.
Nyt istuessani ja muka tarkkaillessani kanssamatkustajiani olen tullut (jälleen) siihen johtopäätökseen, että voisin tehdä tätä työkseni. Jos vain joku maksaisi.
Ohikulkeva huomio :
-miten helkatassa ihmiset ostavat tyytyväisenä noita lihapullat-ja-muusi-annoksia ja näyttävät jopa nauttivan niistä ???
Toisaalta on myös varsin kyseenalaista markkinoida risteilyjä elämyksinä, jos olut maksa vähintään saman kuin maissa...
Eikö “matgäster” kuullosta ihan matjes-ter ???
Eikö brie ole hip ?
Tai pop tai siis mitähäh ?
Nautiskellessani Saku Tümea muistin jo aiemmin päivällä käymäni puhelinkeskustelun.
Äitini kanssa. Edellisellä laivabåskiristeilyllämme olimme löytäneet kaksi loistavaa tuotetta.
Latvialaisen kuohuviinin ja ranskalaisen brien. Toki brie oli tuttu kuin talonmies, mutta kilon leka 7,90 € !!! Ja nautinnonjälkeinen tuomio oli neljä tähteä ja juustorinkulaa.
Kestää pakastamisen. Tälläistä näillä hinnoilla Rinbow-linjaan !
Eli siis vain mutta kun.
Mun S-kaardista loppui puhina. Eli soitin äiteelle, että laita INSTANT-volumea, jotta meillä on juhannuksena brietä. Äitee laittoi. Ensi kerarlla otan toisenkkin kortin mukaan...
Thänx maam !
Nyt pikkupikkurepussani on kokonaista yksi Russkaya, kevyt EST-valkovenäläiskitti ja kolme kiloa brietä...
Nam.
Istun näköalaikkunaa vasten selkääni kylmettäen, koska noin kolme tusinaa ihmistä katsoo minua ilmeellä, joka kuvaa halveksuntaa tyyliin “tuolla ei ole elämää, miten jonkun on pakko naputtaa jotain friiGin läppäriä aina”...
Tai tms jne
Ei voi olla enää pitkää aikaa, kun saavumme kotomaisemiin.
Sumu tihenee ja aurinko, jonka jätimme Tallinnan satamaan, on muisto vain.
Helsinki, Itämeren tytär.
Alkaa taasen vaikuttaa, että kyse on ottotyttärestä.
