Todellakin, takuusta viis, onhan olemassa oletusarvoinen käyttöikämääritelmä.
Nyt kun tuo neljä vuotta vanha Siemens-pesukoneeni ei siis enää osaa lingota,
lienee aiheellista olettaa pesukoneen oletettavan elinikäodotteen olevan enemmän kuin mainittu neljä.Edellinen Philips Whirlpool tahkosi 12 vuotta. Eikä sinällään, tuota koneruumista ei voi heittää jätekatokseen, vaan se pitäisi roudata jonnekin kaatopaikalle tai Kuusakosken kierrätyspisteeseen.
Kiitos ystävien ja/tai FB-tuttujen, sain jo tarjouksen käytetystä, mutta omani uudemmasta
pesukoneesta. Se vain pitäisi noutaa. Pesukoneita on vaikeampi kuljetella HKL:n bussissa.
Tämän kämpän parhaita puolia on onneksi helppo tavaroiden siirreltävyys = matalat kynnykset ja hissi.
Täytyy kehitellä jotain. Rajoitteita asettaa ajankohta eli kuunloppu / -vaihde, jolloin tusinoittain perheitä päättää muuttaa uuteen asuntoon. Pakettiautot voivat olla hieman kiven takana.
Pisteenä I:n päällä havaitsin, ettei kaksi vuotta vanha digikamerani osaa enää tarkentaa...
Kunnes löysin päälleasettamani jännittävän "superflashimagemacrodensity"-ohjelman ja otin sen pois päältä...
Eli maera sentään toimii...
-huh-
perjantai 21. tammikuuta 2011
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Perjantai on toivoa täynnä
Valitsemamme King's Hotel ei ehkä ollut rakennusmestarillisesti viimeisen päälle, mutta kaiken muun odotuksen se täytti, jossei jopa ylittänyt, helposti.
Sijainti oli überloistava. Sivukatu keskellä kaikkea, muutama minuutti kävellen joka suuntaan ja oli keskellä tapahtumia, kohteita ja Budapestia.
King's Hotelin aamiaisesta oli todellakin jo ennakkoon arvioitu erinäisissä nettiseteissä, mutta suhteessa hintaan yllätyimme totaalisen positiivisesti.
ystävällinen henkilökunta piti huolen sitä, ettei aamiasbuffassa ollut valittamista.
Olen kahden vaiheilla, pitäisikö mitään luetella, mutta...
...tahdon suositella kyseistä hotellia, toki.
Tee, kahvi, kaakao, kolme mehua, kaksi puuroa, 3-4 leipää ja paahtoleipä (paahdin), marmeladi (ellei kaksi), monia leikkeleitä, kolme-neljä juustoa... Munakasta, pekonia, nakkeja... Ja palvelu.
"Älä näytä siltä, että jotain olet vailla, sillä Srwvxcfrgn on heti paikalla ja järjestää sen".
Kello on siis noin ehkä about 10:00.
Ja sit mennään. Otamme suunnaksi koillisen, koska tahdomme "nähdä vähemmän turistico-aluetta", mutta palata takaisin Tonavalle ja siis turvallisesti suunnistaa...
Alue onkin kieltämättä ilmeisen turistiköyhää, joskaa ei rumaa. Perikaunista toistasataavuotta vanhaa, mutta Timon kanssa toteamme, että WWII verotti paljon ja kaikelle restauroinnille ei löydy helpolla maksajia.
Suuntaamme siis Tonavalle. Tonava on aina kaunis, joskin varsin vehreä nykyisin, eikä kaunoinen...
Palaamme "toimintasectionille" Lanchidille eli Ketjusillalle.
Päätämme siirtyä Budan puolelle, koska ihmisvirta on tiukas ja tursas (?). Eli siis Linnavuorelle taasen.
Timo tahtoisi sinne unkarilaiseen viinitaloon, itse taasen olen kallistunut käsityöläismessuihin (tms.), jotka ovat levittäytyneet Linnavuoren lähestymisrinteille.
Timo myöntyy, ostamme rannekkeet, jotka oikettavat liikkumiseen Linnavuorella itsenäisyyspäivänä.
Myyjä on suklaasilmäinen nuori nainen, ehkä 25, joka kysyy englanniksi sananvaihtomme jälkeen "olett--tteko Suo-mm-mesta ???" Käy ilmi, etä Erzsslslkdjhgfuryt lukee suomea Budapestin yliopistossa ensimmäistä vuotta. Loistavaa ! yritämme saada vapaaliput tai halauksen, siinä onnistumatta.
Joudumme tyytymään rannekkeisiin ja tietoisuuteen, että unkarissa suomalainen oikeasti on havaittavissa...
Sitäpaitsi Evnbhgxdfflptilla oli iso nenä.
Koko käsityöläismessu on, jostain syystä, lähellä sydäntäni. Toki Timo viihtyi matkassa, mutta itse halusin suorastaan nähdä kaiken tämän.
Osa oli edellisvuoden mainosta, osa sitä, että arvostan oikeasti aitoa käsityötä.
Käsityksen saa (no ei saa, mutta kuvittele) jos kuvittelee vuoren, jonka huipulle menee polku, jonka pituus on kaksi kilometriä. Laita tämän kahden kilometrin matkalle "perinteisiä" käsityöläisständejä (=2 metriä leveys???) ja mukulakivet eli ei ihan vieriviereen. Mutta niitä on jokunen kappale.
Onneksi on kääntöpisteitä, esmes keskiaikainen tykkiläpykkä (en minä muista sen oikeaa nimeä) , jonka takapihalle mahtuu grillejä, pitkiä pöytiä, olutta ja lisää olutta. Mainitsinko, että tässä vaiheessä olimme Budapestissa +32°...
Alhaalla Tonavan rannalla oli hieman lämpimämpää, täällä vuorella sentään kävi pieni vire.
Mutta mitä kaikkea sieltä löytyikään :
Ostimme loistavan (ei kirjaimelisesti) puuveitsen, nokkahuilunomaisen pillin, pari olutta ja jonkun avaimenperätasoisen tuotteen, joka ei välttämättä näy inventaarissa.
Palkkiona legioonalaiskävelylle vuorenrinnettä ylös saavuimme perinteisille turistispoteille, joissa kuvasimme, ihmettelimme sekä nautimme virvokkeita.
Löysimme mm. viinimajan, viinituvan, viinituottajan, viiniesittelijän sekä Unkarin Valtion Matkailunedistämiskeskuksen Viini-infon.
Kotikasvatus iski peliin, kuinka ollakaan, Timolla oli sama ohjelma ajettuna takaraivoon.
Vaadimme kahvia. Vaadimme kahvilan ja sellainen löytyi.
Kahvila ei tässä tapauksessa ole helsinkiläisittäin ilmaistu pahvimuki-annostelu-popmusiikkitiski, vaan...
..."wir möchten Tisch fûr zwe, bitte"
Ja saksa toimi loistavasti, koska alle viidessä minuutissa meillä oli pöytä.
Listan lukemiseen olisi helposti mennyt viisi minuuttia.
Shokkitilastani huolimatta muistaakseni valitsimme...
-minulle iso espresso con leche
-timolle cafe americano forte grande
-juustokakkua & sacheria
-vintage palinka & cream palinka & jotain ihan varmuudeksi
Jos joskus olen tuntenut olevani toisessa ajassa ja paikassa, tämä oli se.
Täällä kännykkä olisi luultavasti aiheuttanut mellakan...
Korona Kavezo. Älä mene, jos on kiire, jos pyydä "kahvia" jne...
Kiitos kahvin voimistamien lihastemme, päätimme siirtyä alas jokirantaan atleettisesti.
Hämmästyttävää kyllä, tämä toimi.
Tonava kaunoinen. Olimme jälleen rannalla sen.
Suuntana hotelli ja valmistautuminen illanviettoon.
Jälleen sisäänrakennettu GeePeeÄssä johdatti meidän yksinkertaisinta, suorinta tietä hotellille.
Jos ei, niin todista toisin. Meillähän oli silti minibarissa (jossa ei ollut saavuttaeesa mitään)
keskimäärin kuusi olutta, kolme suklaapatukkaa, kaksi litraa täysmehua ja satunnaisia "energia/jogurtti/suklaa"-ratkaisuja.
Sijainti oli überloistava. Sivukatu keskellä kaikkea, muutama minuutti kävellen joka suuntaan ja oli keskellä tapahtumia, kohteita ja Budapestia.
King's Hotelin aamiaisesta oli todellakin jo ennakkoon arvioitu erinäisissä nettiseteissä, mutta suhteessa hintaan yllätyimme totaalisen positiivisesti.
ystävällinen henkilökunta piti huolen sitä, ettei aamiasbuffassa ollut valittamista.
Olen kahden vaiheilla, pitäisikö mitään luetella, mutta...
...tahdon suositella kyseistä hotellia, toki.
Tee, kahvi, kaakao, kolme mehua, kaksi puuroa, 3-4 leipää ja paahtoleipä (paahdin), marmeladi (ellei kaksi), monia leikkeleitä, kolme-neljä juustoa... Munakasta, pekonia, nakkeja... Ja palvelu.
"Älä näytä siltä, että jotain olet vailla, sillä Srwvxcfrgn on heti paikalla ja järjestää sen".
Kello on siis noin ehkä about 10:00.
Ja sit mennään. Otamme suunnaksi koillisen, koska tahdomme "nähdä vähemmän turistico-aluetta", mutta palata takaisin Tonavalle ja siis turvallisesti suunnistaa...
Alue onkin kieltämättä ilmeisen turistiköyhää, joskaa ei rumaa. Perikaunista toistasataavuotta vanhaa, mutta Timon kanssa toteamme, että WWII verotti paljon ja kaikelle restauroinnille ei löydy helpolla maksajia.
Suuntaamme siis Tonavalle. Tonava on aina kaunis, joskin varsin vehreä nykyisin, eikä kaunoinen...
Palaamme "toimintasectionille" Lanchidille eli Ketjusillalle.
Päätämme siirtyä Budan puolelle, koska ihmisvirta on tiukas ja tursas (?). Eli siis Linnavuorelle taasen.
Timo tahtoisi sinne unkarilaiseen viinitaloon, itse taasen olen kallistunut käsityöläismessuihin (tms.), jotka ovat levittäytyneet Linnavuoren lähestymisrinteille.
Timo myöntyy, ostamme rannekkeet, jotka oikettavat liikkumiseen Linnavuorella itsenäisyyspäivänä.
Myyjä on suklaasilmäinen nuori nainen, ehkä 25, joka kysyy englanniksi sananvaihtomme jälkeen "olett--tteko Suo-mm-mesta ???" Käy ilmi, etä Erzsslslkdjhgfuryt lukee suomea Budapestin yliopistossa ensimmäistä vuotta. Loistavaa ! yritämme saada vapaaliput tai halauksen, siinä onnistumatta.
Joudumme tyytymään rannekkeisiin ja tietoisuuteen, että unkarissa suomalainen oikeasti on havaittavissa...
Sitäpaitsi Evnbhgxdfflptilla oli iso nenä.
Koko käsityöläismessu on, jostain syystä, lähellä sydäntäni. Toki Timo viihtyi matkassa, mutta itse halusin suorastaan nähdä kaiken tämän.
Osa oli edellisvuoden mainosta, osa sitä, että arvostan oikeasti aitoa käsityötä.
Käsityksen saa (no ei saa, mutta kuvittele) jos kuvittelee vuoren, jonka huipulle menee polku, jonka pituus on kaksi kilometriä. Laita tämän kahden kilometrin matkalle "perinteisiä" käsityöläisständejä (=2 metriä leveys???) ja mukulakivet eli ei ihan vieriviereen. Mutta niitä on jokunen kappale.
Onneksi on kääntöpisteitä, esmes keskiaikainen tykkiläpykkä (en minä muista sen oikeaa nimeä) , jonka takapihalle mahtuu grillejä, pitkiä pöytiä, olutta ja lisää olutta. Mainitsinko, että tässä vaiheessä olimme Budapestissa +32°...
Alhaalla Tonavan rannalla oli hieman lämpimämpää, täällä vuorella sentään kävi pieni vire.
Mutta mitä kaikkea sieltä löytyikään :
Ostimme loistavan (ei kirjaimelisesti) puuveitsen, nokkahuilunomaisen pillin, pari olutta ja jonkun avaimenperätasoisen tuotteen, joka ei välttämättä näy inventaarissa.
Palkkiona legioonalaiskävelylle vuorenrinnettä ylös saavuimme perinteisille turistispoteille, joissa kuvasimme, ihmettelimme sekä nautimme virvokkeita.
Löysimme mm. viinimajan, viinituvan, viinituottajan, viiniesittelijän sekä Unkarin Valtion Matkailunedistämiskeskuksen Viini-infon.
Kotikasvatus iski peliin, kuinka ollakaan, Timolla oli sama ohjelma ajettuna takaraivoon.
Vaadimme kahvia. Vaadimme kahvilan ja sellainen löytyi.
Kahvila ei tässä tapauksessa ole helsinkiläisittäin ilmaistu pahvimuki-annostelu-popmusiikkitiski, vaan...
..."wir möchten Tisch fûr zwe, bitte"
Ja saksa toimi loistavasti, koska alle viidessä minuutissa meillä oli pöytä.
Listan lukemiseen olisi helposti mennyt viisi minuuttia.
Shokkitilastani huolimatta muistaakseni valitsimme...
-minulle iso espresso con leche
-timolle cafe americano forte grande
-juustokakkua & sacheria
-vintage palinka & cream palinka & jotain ihan varmuudeksi
Jos joskus olen tuntenut olevani toisessa ajassa ja paikassa, tämä oli se.
Täällä kännykkä olisi luultavasti aiheuttanut mellakan...
Korona Kavezo. Älä mene, jos on kiire, jos pyydä "kahvia" jne...
Kiitos kahvin voimistamien lihastemme, päätimme siirtyä alas jokirantaan atleettisesti.
Hämmästyttävää kyllä, tämä toimi.
Tonava kaunoinen. Olimme jälleen rannalla sen.
Suuntana hotelli ja valmistautuminen illanviettoon.
Jälleen sisäänrakennettu GeePeeÄssä johdatti meidän yksinkertaisinta, suorinta tietä hotellille.
Jos ei, niin todista toisin. Meillähän oli silti minibarissa (jossa ei ollut saavuttaeesa mitään)
keskimäärin kuusi olutta, kolme suklaapatukkaa, kaksi litraa täysmehua ja satunnaisia "energia/jogurtti/suklaa"-ratkaisuja.
Ensipäivä Budapestissä, jälleen kerran
Viitaten mainittuihin muistiinpanoihin, jotka mitä ilmeisemmin on kirjattu pääsääntöisesti kevyessä wilmos-laanteessa joskus yö aikaan, tilitetään seuraavaa :
Huoneeseen saavuttuamme siirryimme kaupungille.
Saattoi olla puolipäivä.
Kävelimme ohi synagoogan, josta tuli meille helposti mieleenpainuva ja havaittava maamerkki.
Vieressä oli näet holokausti/holocaust-muistomerkki, josta jossain myös valokuvia. Kuva siis ehkä myöhemmin.
Tottuneena Budapestin kävijänä suunnistimme siis kohti rantaa, jonka siis molemmat tiesimme olevan X-suunnassa.
Jatkoimme varsin suunnattomasti, mutta määrätietoisesti aina Erzsebet-sillalle asti, jossa havaitsimme yhden matkamajoitusvaihtoehdoistamme, hotelli Matyaksen, olevan.
Hotelli on tunnettu ravintolastaan ja mustalaismusiikkiorkesteristaan.
Valitsimme siis King's Hotelin, joka oli rauhaisamman kadun varrella. Henkilökohtaisesti en kadu valintaa.
Tuskin Timokaan.
Takaisin kadulle.
Kävelimme rantaa pitkin Etterem Duna Corsolle, jossa edellisvuotena äitini kanssa otimme jotakuinkin läksiäismaljoja. Paikka oli siis sopiva tämän reissun aloitusmaljoille.
Joimme siis kaksi tuopillista saksalaista pilsiä riistorintaan HUF 900 per naama. Plus tipit.
No. Ohjelmaa olimme suunnitelleet jo valmiiksi ja sitä aloimme toteuttamaan. Päätimme edetä rantaa pitkin aina sopivalle metroasemalle, joka siis oli Deac Ferenc Ter.
Ter oli siis aukio ja Ferenc on Franz. Unkari on helppoa, kun sitä tulkitsee parin napsun jälkeen +30 asteen elokuussa.
Metron väri oli siis punainen ja linja M2. Suunta Moskva Ter. Jotain jäänteitä sosialismin aikakaudesta sentään.
Moskva Ter oli aurinkoinen, täynnä ihmisiä ja mielenkiintoinen, koska kyseessä on liikenneristeys.
Myös raitiotievaunut risteävät samassa paikassa ja Budan Linnavuori aukeaa jotakuinkin aukion lounaiskulmassa.
Säädimme aurinkolasit vastavalolle ja ryhdyimme valloittamaan Linnavuorta.
Kevyttä tramppaamista, joka Timolle oli ilmeisen takaraivotuttua Libanonista, ja olimme valokuvauksellisilla ensimmäisillä ulkomuureilla.
Onneksi insinöörit eivät ole päässeet pilaamaan keskiaikaisia kaupunkikuvia, vaan tiet ovat venkuroita, loippoja, sitkoja ja epämääräisiä. Eteneminen ylös Linavuorelle kävi pohkeisiin ja yllätti molempien uskon hellestaminaan. Piti huokaista kerran.
Timon suosituksesta olimme valinneet ensimmäisen päivän kohteeksi Linnavuoren pohjoispäädyn eli "kartalla Moskva Terin vieressä" olevan Kansallisen Sotamuseon. Timo unohti taannoiselta reissultaan mainita, että etäisyys oli 400m kartalla ja 300m ylöspäin. Ja edellisellä kerralla menivät ilmastoidulla autolla.
Eniveis.
Kuten tämänkaltaisissa tarinoissa, on loogista, että päästessämme vuoren huipulle, ilmaantuu koko reissun ensimmäinen ja ainoa pilvi varjostamaan yrityksemme päteä vuorikiipeilyfotoissa.
Pilvi ei kuitenkaan suvaitse näkyä kuvissamme. Jossainmäärin huvittuneena tarkkailemme amerikkalaisia turisteja, jotka vääntäytyvät ilmastoidusta bussistaan kuvaamaan keskieurooppalaista kulttuuriperintöä. Stereotyyppinen äänentaso on havaittava.
Palattakoon jossain vaiheessa GSM-operaattorini toimintaan.
Ei nyt.
Timo tarkistaa oman puhelimensa kautta sijaintimme ja saatamme havaita, että matkaa kohteeseen, eli Sotamuseoon lienee noin 400-500m.
"No, mutta tuollahan se jo näkyykin !!!" Ja näkyy todella. Juuri se 400m kaunista, restauroitua seinää on Sotamuseota, ILMAN sisäänkäyntiä.
Timo tähdentää "Sisäänkäynti oli sillai niinkus tuolla kulman takana". Ja on oikeassa. Heti sadan metrin jälkeen löydämme kyltin, jossa opastetaan länsipuolelle, sinne siäänkäynnille. No, alue on upeaa, hittoako tässä.
Kävelemme sisäänkäynnille, jossa poseeramme toisillemme ja mietimme, miksi maan alle rakennetut julkiset käymälät ovat avoinna vain naisille...
Sotamuseon ystävällinen mummo vaatii meiltä HUF 800 ja suvaitsee meidän siirtyä aulaan, jossa odottaa elääkseen paprikamakkaraa syövä 50-vuotias painija. Tunnemme olomme tervetulleeksi.
Kiertoamme Unkarin historian ja maailmanhistorian eurooppalaisten tapahtuminen lomitse varjostavat vartijamummot, jotka ovat valmiina joka kulmassa (noin-about-512), eikä missään saa puhua ääneen saati valokuvata. Ihan kuin ennenvanhaan !!!
Mutta he nousivat aina seisomaan tuoleiltaan, kun vieraita saapui huoneeseen. Ihailtavaa vanhusliikuntaa !
Kiersimme ja ihmettelimme. On vallan mainiota mennä museoon henkilön kanssa, jonka intressit ovat samansuuntaiset, koska tällöin saattaa jopa oikeasti nauttia museokäynnistä.
Kaikkien husaariseikkailuiden, WWII-huitomisien ja jopa Suomen-osaston jälkeen tunsimme kuitenkin tarvetta poistua vapaammille vesille, avoimempaan ilmastoon.
Sisäpiha oli avara ja kaunis, eri suuntiin aukeni muistomerkkejä, hautoja, reliikkiaseita...
-hetkinen, me olimme siis poistumassa täältä ?
Olimme siis missanneet jonkun kulman ja opasteen, mutta jouduimme peruuttamaan jonkun verran.
No niin.
Ah, elokuinen Buda henki lämpöään kasvoillemme pyytämättä.
Trabant. (ihan vaan maamerkkinä)
Kävelimme kohti Linnavuoren eteläistä päätyä tutka päällä, koska Timo suositteli "Unkarilaisen Viinin Taloa".
Loppujen lopuksi kävelime samat kadut noin kolme kertaa eestaas, koska kumpikaan meistä ei nähnyt mitään kuvaukseen viittaavaa.
Ostetaan sitten jäätelöt. Tuolla on jädekiska. Ja oikealla on Unkaril....
Toki. Unkarilaisen Viinin talo. Jossa juuri silloin oli yksityistilaisuus, mutta nythän olimme sen löytäneet.
Jäätelöllä ei pitkälle pötkitä ja aikuisina ihmisinä päätimme muuntaa päiväohjelmaamme ja mahdollistaa ruokailumme täällä Linnavuorella. Menkäämme sis viihtyisältä vaikuttavaan ja EU-normit täyttävään, mutta silti siedettävään hintatasoon pyrkivään ravintolaan.
Yaht-see ! Tai joku muu osuma.
Timon (ja toki minunkin) valinta kohdistui ravintolaan, jossa edellisvuotene nautimme äitini kanssa Unkarin itsenäisyyspäiväkuohuviinit... Hyvä mesta, ihan ookoo.
Istuimme alas ja taisin ottaa perinnerikkaan kanasalaatin ja Timo päätyi unkarilaiseen juustohampurilaiseen.
Älkää arvostelko, nälkä oli ja lista lyhyt.
Ja mielenkiintoisin osa tästä päivästä vasta edessä : paluu.
Ensimmäisen päivän paluumatka on minulle jotenkin raskas, koska kaikki se innostus, uutuus ja "vapaus" tahdotaan nujertaa nk. kotimatkalla hotelliin.
Ostimme jäätelöt. Timosta en muista, mutta itse ostin ihanunkarilaisen perinnejäätelön, GB-Glace-Magnumin.
Poseerasimme Linnavuorella, hyviä kuvia, kaunita maisemia.
Paluureitiksi valitsimme ratasraiteen, Siklo Lanchid (tms., voidaan tarkistaa).
Riistohinta HUF 840 eli miltei 3€... -siis hetki = kolme egee kahden minuutin matkasta alas, kun kävelimme 45min ylös päivällä ??? Kelpaa.
Tässä vaiheessa olimme ensimmäisen matkapäivän trimmaamia (lue = uuvuttavia) ja suuntasimme ilman GeePeeÄssiä suoraan hotellille. Varikkopysähdys II edellisellä kauppakioskilla, josta tankkasimme perustarpeet eli muutaman oluen, parit vedet, suklaata ja mehua.
Rehellisesti sanoen typerintä koko reissussa oli, että molemmilla oli miniläppis mukana...
Oikeasti ? (Vihaan sanan käyttöä, mutta tässä se puolustaa paikkaansa).
Hotellimme oli valittu myös sillä perusteella, että siellä olisi WiFi. Ei ollut. So what, oli kaapeli.
Ja kaapeli toimi kuten hyvät netit kotoSuomessa :)
Eli paluu hotellille ja pieni huokaus. Timo, joka oli lähtenyt liikeelle kaukaa periferiasta Vuosaaresta juo aiemmin, oikaisi itsensä ja minä jatkoin tyypillistä pulputustani. Ja latasin kuvia koneelle, koska uskon/uskoin, että varmuutena on aina parempi, että edes osa kuvista säilyy.
EN USKO, että kadottaisin kameran, mutta jos joku vähäosainen riistää minulta omaisuuttani, niin ainakin suurin osa muistoista jää.
Eli backuppasin omani ja Timon kuvat hotellihuoneen Securitate-suojattuun tilaan.
Oli aika siirtyä BUDAPESTIN HILLITTÖMÄÄN ILTATARJONTAAN !!!
Hotellimme rauhaisalta sivukadulta oli noin kolmekymmentä metriä lähimpään kauppa/kioskikombinaattiin, jossa oli kylmäkaappeja sekä palvelutiski. Kyllä, palvelutiski. Unkarilainen ostaa lihansa mieluiten tuoreena eli "meidän 18h"-kioskissa oli lihatiski...
Siispä päätimme alkaa seikkailuretkemme ihan täysillä rikeillä ja ostimme munapekonikolmioleivän ja pätkän kevyesti maustettua, kohtuulisen lihaisaa makkaraa. Matkalla "keskustaan".
Nam. Ei oireita. Nam.
Huoneeseen saavuttuamme siirryimme kaupungille.
Saattoi olla puolipäivä.
Kävelimme ohi synagoogan, josta tuli meille helposti mieleenpainuva ja havaittava maamerkki.
Vieressä oli näet holokausti/holocaust-muistomerkki, josta jossain myös valokuvia. Kuva siis ehkä myöhemmin.
Tottuneena Budapestin kävijänä suunnistimme siis kohti rantaa, jonka siis molemmat tiesimme olevan X-suunnassa.
Jatkoimme varsin suunnattomasti, mutta määrätietoisesti aina Erzsebet-sillalle asti, jossa havaitsimme yhden matkamajoitusvaihtoehdoistamme, hotelli Matyaksen, olevan.
Hotelli on tunnettu ravintolastaan ja mustalaismusiikkiorkesteristaan.
Valitsimme siis King's Hotelin, joka oli rauhaisamman kadun varrella. Henkilökohtaisesti en kadu valintaa.
Tuskin Timokaan.
Takaisin kadulle.
Kävelimme rantaa pitkin Etterem Duna Corsolle, jossa edellisvuotena äitini kanssa otimme jotakuinkin läksiäismaljoja. Paikka oli siis sopiva tämän reissun aloitusmaljoille.
Joimme siis kaksi tuopillista saksalaista pilsiä riistorintaan HUF 900 per naama. Plus tipit.
No. Ohjelmaa olimme suunnitelleet jo valmiiksi ja sitä aloimme toteuttamaan. Päätimme edetä rantaa pitkin aina sopivalle metroasemalle, joka siis oli Deac Ferenc Ter.
Ter oli siis aukio ja Ferenc on Franz. Unkari on helppoa, kun sitä tulkitsee parin napsun jälkeen +30 asteen elokuussa.
Metron väri oli siis punainen ja linja M2. Suunta Moskva Ter. Jotain jäänteitä sosialismin aikakaudesta sentään.
Moskva Ter oli aurinkoinen, täynnä ihmisiä ja mielenkiintoinen, koska kyseessä on liikenneristeys.
Myös raitiotievaunut risteävät samassa paikassa ja Budan Linnavuori aukeaa jotakuinkin aukion lounaiskulmassa.
Säädimme aurinkolasit vastavalolle ja ryhdyimme valloittamaan Linnavuorta.
Kevyttä tramppaamista, joka Timolle oli ilmeisen takaraivotuttua Libanonista, ja olimme valokuvauksellisilla ensimmäisillä ulkomuureilla.
Onneksi insinöörit eivät ole päässeet pilaamaan keskiaikaisia kaupunkikuvia, vaan tiet ovat venkuroita, loippoja, sitkoja ja epämääräisiä. Eteneminen ylös Linavuorelle kävi pohkeisiin ja yllätti molempien uskon hellestaminaan. Piti huokaista kerran.
Timon suosituksesta olimme valinneet ensimmäisen päivän kohteeksi Linnavuoren pohjoispäädyn eli "kartalla Moskva Terin vieressä" olevan Kansallisen Sotamuseon. Timo unohti taannoiselta reissultaan mainita, että etäisyys oli 400m kartalla ja 300m ylöspäin. Ja edellisellä kerralla menivät ilmastoidulla autolla.
Eniveis.
Kuten tämänkaltaisissa tarinoissa, on loogista, että päästessämme vuoren huipulle, ilmaantuu koko reissun ensimmäinen ja ainoa pilvi varjostamaan yrityksemme päteä vuorikiipeilyfotoissa.
Pilvi ei kuitenkaan suvaitse näkyä kuvissamme. Jossainmäärin huvittuneena tarkkailemme amerikkalaisia turisteja, jotka vääntäytyvät ilmastoidusta bussistaan kuvaamaan keskieurooppalaista kulttuuriperintöä. Stereotyyppinen äänentaso on havaittava.
Palattakoon jossain vaiheessa GSM-operaattorini toimintaan.
Ei nyt.
Timo tarkistaa oman puhelimensa kautta sijaintimme ja saatamme havaita, että matkaa kohteeseen, eli Sotamuseoon lienee noin 400-500m.
"No, mutta tuollahan se jo näkyykin !!!" Ja näkyy todella. Juuri se 400m kaunista, restauroitua seinää on Sotamuseota, ILMAN sisäänkäyntiä.
Timo tähdentää "Sisäänkäynti oli sillai niinkus tuolla kulman takana". Ja on oikeassa. Heti sadan metrin jälkeen löydämme kyltin, jossa opastetaan länsipuolelle, sinne siäänkäynnille. No, alue on upeaa, hittoako tässä.
Kävelemme sisäänkäynnille, jossa poseeramme toisillemme ja mietimme, miksi maan alle rakennetut julkiset käymälät ovat avoinna vain naisille...
Sotamuseon ystävällinen mummo vaatii meiltä HUF 800 ja suvaitsee meidän siirtyä aulaan, jossa odottaa elääkseen paprikamakkaraa syövä 50-vuotias painija. Tunnemme olomme tervetulleeksi.
Kiertoamme Unkarin historian ja maailmanhistorian eurooppalaisten tapahtuminen lomitse varjostavat vartijamummot, jotka ovat valmiina joka kulmassa (noin-about-512), eikä missään saa puhua ääneen saati valokuvata. Ihan kuin ennenvanhaan !!!
Mutta he nousivat aina seisomaan tuoleiltaan, kun vieraita saapui huoneeseen. Ihailtavaa vanhusliikuntaa !
Kiersimme ja ihmettelimme. On vallan mainiota mennä museoon henkilön kanssa, jonka intressit ovat samansuuntaiset, koska tällöin saattaa jopa oikeasti nauttia museokäynnistä.
Kaikkien husaariseikkailuiden, WWII-huitomisien ja jopa Suomen-osaston jälkeen tunsimme kuitenkin tarvetta poistua vapaammille vesille, avoimempaan ilmastoon.
Sisäpiha oli avara ja kaunis, eri suuntiin aukeni muistomerkkejä, hautoja, reliikkiaseita...
-hetkinen, me olimme siis poistumassa täältä ?
Olimme siis missanneet jonkun kulman ja opasteen, mutta jouduimme peruuttamaan jonkun verran.
No niin.
Ah, elokuinen Buda henki lämpöään kasvoillemme pyytämättä.
Trabant. (ihan vaan maamerkkinä)
Kävelimme kohti Linnavuoren eteläistä päätyä tutka päällä, koska Timo suositteli "Unkarilaisen Viinin Taloa".
Loppujen lopuksi kävelime samat kadut noin kolme kertaa eestaas, koska kumpikaan meistä ei nähnyt mitään kuvaukseen viittaavaa.
Ostetaan sitten jäätelöt. Tuolla on jädekiska. Ja oikealla on Unkaril....
Toki. Unkarilaisen Viinin talo. Jossa juuri silloin oli yksityistilaisuus, mutta nythän olimme sen löytäneet.
Jäätelöllä ei pitkälle pötkitä ja aikuisina ihmisinä päätimme muuntaa päiväohjelmaamme ja mahdollistaa ruokailumme täällä Linnavuorella. Menkäämme sis viihtyisältä vaikuttavaan ja EU-normit täyttävään, mutta silti siedettävään hintatasoon pyrkivään ravintolaan.
Yaht-see ! Tai joku muu osuma.
Timon (ja toki minunkin) valinta kohdistui ravintolaan, jossa edellisvuotene nautimme äitini kanssa Unkarin itsenäisyyspäiväkuohuviinit... Hyvä mesta, ihan ookoo.
Istuimme alas ja taisin ottaa perinnerikkaan kanasalaatin ja Timo päätyi unkarilaiseen juustohampurilaiseen.
Älkää arvostelko, nälkä oli ja lista lyhyt.
Ja mielenkiintoisin osa tästä päivästä vasta edessä : paluu.
Ensimmäisen päivän paluumatka on minulle jotenkin raskas, koska kaikki se innostus, uutuus ja "vapaus" tahdotaan nujertaa nk. kotimatkalla hotelliin.
Ostimme jäätelöt. Timosta en muista, mutta itse ostin ihanunkarilaisen perinnejäätelön, GB-Glace-Magnumin.
Poseerasimme Linnavuorella, hyviä kuvia, kaunita maisemia.
Paluureitiksi valitsimme ratasraiteen, Siklo Lanchid (tms., voidaan tarkistaa).
Riistohinta HUF 840 eli miltei 3€... -siis hetki = kolme egee kahden minuutin matkasta alas, kun kävelimme 45min ylös päivällä ??? Kelpaa.
Tässä vaiheessa olimme ensimmäisen matkapäivän trimmaamia (lue = uuvuttavia) ja suuntasimme ilman GeePeeÄssiä suoraan hotellille. Varikkopysähdys II edellisellä kauppakioskilla, josta tankkasimme perustarpeet eli muutaman oluen, parit vedet, suklaata ja mehua.
Rehellisesti sanoen typerintä koko reissussa oli, että molemmilla oli miniläppis mukana...
Oikeasti ? (Vihaan sanan käyttöä, mutta tässä se puolustaa paikkaansa).
Hotellimme oli valittu myös sillä perusteella, että siellä olisi WiFi. Ei ollut. So what, oli kaapeli.
Ja kaapeli toimi kuten hyvät netit kotoSuomessa :)
Eli paluu hotellille ja pieni huokaus. Timo, joka oli lähtenyt liikeelle kaukaa periferiasta Vuosaaresta juo aiemmin, oikaisi itsensä ja minä jatkoin tyypillistä pulputustani. Ja latasin kuvia koneelle, koska uskon/uskoin, että varmuutena on aina parempi, että edes osa kuvista säilyy.
EN USKO, että kadottaisin kameran, mutta jos joku vähäosainen riistää minulta omaisuuttani, niin ainakin suurin osa muistoista jää.
Eli backuppasin omani ja Timon kuvat hotellihuoneen Securitate-suojattuun tilaan.
Oli aika siirtyä BUDAPESTIN HILLITTÖMÄÄN ILTATARJONTAAN !!!
Hotellimme rauhaisalta sivukadulta oli noin kolmekymmentä metriä lähimpään kauppa/kioskikombinaattiin, jossa oli kylmäkaappeja sekä palvelutiski. Kyllä, palvelutiski. Unkarilainen ostaa lihansa mieluiten tuoreena eli "meidän 18h"-kioskissa oli lihatiski...
Siispä päätimme alkaa seikkailuretkemme ihan täysillä rikeillä ja ostimme munapekonikolmioleivän ja pätkän kevyesti maustettua, kohtuulisen lihaisaa makkaraa. Matkalla "keskustaan".
Nam. Ei oireita. Nam.
Tammikuu 2011
Aika on kovin suhteellinen käsite.
Monen mielestä puoli vuottaa saattaa olla iäisyys, mutta itse koen ajan kovin suhteellisena, kuten otsikoin.
Puoli vuotta Budapestista ei ole vielä paljon.
Muistot ovat niin eläviä kuin ne saattavat olla ja hymy nousee huulille muistellessa.
Hyvä reissu.
Lienee aiheellista kirjoittaa loputkin ja mahdollisesti korjailla jo kirjoitettua.
Juuri järjestelin tuossa irtotavaroita ja ilmeisen tarpeettomana lojunut lentolaukkuni piti avata, ihan vain tarkistaakseni. Laillisessa välipohjassa oli nippu kuitteja, karttoja, printtejä sekä muistiinpanoja, jotka olin kirjoittanut käsin. Matkan aikana.
Niihin tukeutuen ajattelin vaipua muistelemaan ja tilittämään lisää.
Monen mielestä puoli vuottaa saattaa olla iäisyys, mutta itse koen ajan kovin suhteellisena, kuten otsikoin.
Puoli vuotta Budapestista ei ole vielä paljon.
Muistot ovat niin eläviä kuin ne saattavat olla ja hymy nousee huulille muistellessa.
Hyvä reissu.
Lienee aiheellista kirjoittaa loputkin ja mahdollisesti korjailla jo kirjoitettua.
Juuri järjestelin tuossa irtotavaroita ja ilmeisen tarpeettomana lojunut lentolaukkuni piti avata, ihan vain tarkistaakseni. Laillisessa välipohjassa oli nippu kuitteja, karttoja, printtejä sekä muistiinpanoja, jotka olin kirjoittanut käsin. Matkan aikana.
Niihin tukeutuen ajattelin vaipua muistelemaan ja tilittämään lisää.
Tilaa:
Kommentit (Atom)